Kenen tavoitetta kohti olemme menossa?

Kuva: © Mika Toivanen

Kohtaamisessa voidaan sopia tavoitteesta nopeasti. Ammattilainen ehdottaa, toinen nyökkää ja suunnitelma kirjataan. Silti yksi kysymys saattaa jäädä kysymättä: onko tämä tavoite ihmiselle itselleen tärkeä?

Paperilla kaikki voi näyttää selkeältä. On tavoite, keinoja ja seuraava tapaaminen. Keskustelusta voi kuitenkin puuttua se, minkä vuoksi ihminen ylipäätään haluaisi ottaa seuraavan askeleen. Mitä hän toivoo omaan arkeensa? Minkä pitäisi muuttua, jotta hän itse kokisi muutoksen merkitykselliseksi?

Näitä kysymyksiä kannattaa kysyä myös silloin, kun yhteinen suunnitelma näyttää jo valmiilta. Nyökkäys voi tarkoittaa suostumista. Se voi tarkoittaa myös sitä, ettei ihminen juuri sillä hetkellä löydä sanoja omalle toiveelleen tai halua ryhtyä vastustamaan ehdotusta. Pelkän nyökkäyksen perusteella emme vielä tiedä, miten hän ymmärtää sovitun asian.

Ammattilaisen osaamista tarvitaan. Sen rinnalle tarvitaan kiinnostusta siihen, millaista elämää toinen haluaa elää. Yhteisen suunnan löytämiseksi molempien pitää voida sanoa, mitä he pitävät tärkeänä ja miksi.

Sama suunnitelma voi tarkoittaa eri asioita

Ajatellaan kuvitteellista tilannetta. Ihmiselle ehdotetaan osallistumista ryhmään kahdesti viikossa. Ammattilainen ajattelee, että ryhmä voisi tuoda arkeen rytmiä ja seuraa. Ihminen puolestaan toivoo, että uskaltaisi joskus tavata vanhan ystävänsä. Ryhmä saattaa auttaa tässä, mutta yhteyttä hänen omaan toiveeseensa ei ole vielä keskusteltu auki.

Jos puhumme vain osallistumiskerroista, tavoitteen merkitys voi jäädä epäselväksi. Keskustelu muuttuu, kun kysymme: ”Mikä tässä tavoitteessa on sinulle tärkeää?” Silloin voidaan tutkia yhdessä, tukeeko ehdotettu tekeminen ihmisen omaa suuntaa. Ehkä ryhmä sopii siihen hyvin. Ehkä tarvitaan ensin jotakin muuta.

Tilanne on keksitty esimerkki, ei kertomus yksittäisestä ihmisestä. Sen tarkoitus on tehdä näkyväksi ero tekemisen ja tekemisen merkityksen välillä. Sama ero voi löytyä monesta tavallisesta suunnitelmasta: meille on selvää, mitä seuraavaksi tehdään, mutta emme ole vielä selvittäneet, miksi se olisi toiselle tärkeää.

Myös ammattilaisen vastuu kuuluu keskusteluun

Ihmisen oman suunnan kuuleminen ei poista ammattilaisen vastuuta. Kaikki toiveet eivät ole heti toteutettavissa. Käytettävissä oleva apu voi olla rajallista, ja ammattilaisen pitää joskus tuoda esiin huoli tai perustella, miksi jotakin ehdotusta on syytä arvioida uudelleen.

Silloin tarvitaan ymmärrettävää keskustelua. Mitä voidaan tehdä nyt? Mikä vaatii lisää selvittämistä? Mistä olemme eri mieltä? Ihmisen pitää saada mahdollisuus kysyä ja kertoa, miten hän itse näkee tilanteensa.

Erimielisyys voi auttaa ymmärtämään, mitä suunnitelmasta vielä puuttuu. Jos ihminen ei pidä ehdotusta mielekkäänä, voimme selvittää syytä sen sijaan, että kiiruhtaisimme tulkitsemaan hänen suhtautumistaan. Voimme samalla kertoa oman näkemyksemme ja sen perusteet. Yhteistyöhön mahtuu myös se, ettemme heti ajattele samalla tavalla.

Kun kysymys jää auki

”Mikä tässä tavoitteessa on sinulle tärkeää?” tuntuu pieneltä kysymykseltä. Sen äärellä voi kuitenkin tulla hiljaista. Oma toive ei välttämättä ole valmiina odottamassa, että joku kysyy sitä. Joskus sen sanoittaminen tarvitsee enemmän aikaa kuin tapaamiseen on varattu.

Tässä on yksi kohtaamisen vaikeista kohdista. Suunnitelman pitäisi edetä, mutta ihmisen oma suunta on vielä epäselvä. Voiko keskeneräisyys näkyä myös siinä, mitä kirjaamme? Vai syntyykö paperille varmuus, jota keskustelussa ei vielä ollut?

Myös kuuntelemiseen liittyy tulkintaa. Toinen kertoo jotakin, ja me liitämme sen siihen, mitä jo tiedämme tai osaamme. Joskus tulkinta auttaa. Joskus se vie keskustelua liian nopeasti kohti meille tuttua ratkaisua. Sama sana, esimerkiksi itsenäisyys, voi tarkoittaa meille aivan eri asioita.

Yhteinen seuraava askel voi löytyä, vaikka koko suunta ei olisi selvillä. Silloin suunnitelmaan jää myös mahdollisuus palata ja muuttaa sitä. Minua kiinnostaa, tunnistammeko tuon mahdollisuuden aidosti vai odotammeko toisen mukautuvan siihen, mitä kerran sovittiin.

Toipumisorientaatiota voi pohtia juuri tällaisissa arkisissa kohdissa: miten ihmisen oma suunta saa tilaa siinä, mitä yhdessä sovimme ja teemme? Yksi kysymys ei ratkaise koko kohtaamista, mutta se voi antaa keskustelulle tärkeän uuden suunnan.

Kirjani Toipumisorientaatio – Kohtaamisen käsikirja ilmestyy 15.10.2026. Tutustu kirjan esittelyyn Santalahden sivulla.