Miksi musiikki tuli takaisin elämääni?

Viimeisen kahden vuoden aikana olen julkaissut yhdeksän kappaletta. Samalla olen viimeistellyt kustannustoimittajan kanssa uutta kirjaani Toipumisorientaatio – Kohtaamisen laatu, joka julkaistaan lokakuussa.

Ulospäin nämä voivat näyttää kahdelta hyvin erilaiselta asialta. Moni onkin viime aikoina kysynyt minulta, miksi olen alkanut tehdä musiikkia niin määrätietoisesti.

Minulle kyse ei kuitenkaan ole suunnanmuutoksesta.

Koen tekeväni edelleen samaa työtä – vain eri välineillä.

Toipumisorientaatio on muuttanut myös minua

Olen saanut tehdä yli kaksikymmentä vuotta työtä mielenterveyden, toipumisorientaation ja yhteiskunnallisten innovaatioiden parissa. Tänä aikana olen ollut mukana kehittämässä uusia toimintamalleja, kirjoittamassa, kouluttamassa ja rakentamassa yhteisöjä Suomessa ja kansainvälisesti.

Toipumisorientaation ytimessä on yksinkertainen mutta syvällinen ajatus.

Ihmisessä on aina enemmän kuin hänen ongelmansa.

Toipuminen ei tarkoita vain oireiden vähenemistä. Se tarkoittaa mahdollisuutta löytää uudelleen merkitys, suunta ja toivo.

Vuosien varrella olen huomannut, että sama ajatus koskee myös luovuutta.

Musiikki ei ole irtiotto – vaan jatkoa

Eräänä iltana pitkän työpäivän jälkeen istuin pianon ääreen ilman mitään tavoitetta. En yrittänyt säveltää seuraavaa singleä tai tehdä musiikkia julkaistavaksi. Soitin vain muutaman soinnun.

Huomasin, kuinka mieli hiljeni.

Silloin ymmärsin jotakin olennaista. Sama rauha ja merkityksellisyyden kokemus, jota olin vuosien ajan yrittänyt auttaa muita löytämään omassa työssäni, löytyi hetkeksi myös minulle musiikin kautta.

Siitä alkoi matka, joka jatkuu edelleen.

En lähtenyt tavoittelemaan musiikkiuraa uudelleen. Lähdin seuraamaan jotakin, mikä tuntui aidolta.

Luovuutta ei voi pakottaa

Työssäni olen usein sanonut, ettei toipumista voi pakottaa.

Voimme kuitenkin rakentaa ympäristön, jossa toipuminen tulee mahdolliseksi.

Alan ajatella samalla tavalla myös luovuudesta.

Parhaat ideat eivät synny kiireessä tai suorittamalla. Ne syntyvät usein silloin, kun uskaltaa pysähtyä ja kuunnella.

Ehkä juuri siksi musiikin tekeminen on tuntunut tässä elämänvaiheessa niin oikealta.

Mitä henkilökohtaisemmaksi olen uskaltanut mennä, sitä enemmän olen huomannut musiikin puhuttelevan myös muita. Se on ollut minulle suuri yllätys ja samalla vahvistus siitä, että henkilökohtaisuus tavoittaa usein paremmin kuin täydellisyyden tavoittelu.

Sama työ jatkuu

Kun katson tätä hetkeä, en näe kahta erillistä uraa.

En päivisin kehitä toipumisorientaatiota ja iltaisin tee musiikkia.

Näen yhden pitkän matkan.

Joskus välineenä on kirja.

Joskus koulutus.

Joskus puheenvuoro.

Joskus neliminuuttinen pianokappale.

Kaikissa niissä tavoite on lopulta sama: luoda tilaa toivolle, merkitykselle ja uusille mahdollisuuksille.

En tiedä, kuinka monta kappaletta tulen vielä kirjoittamaan tai kuinka monta kirjaa saan vielä julkaista.

Tiedän kuitenkin yhden asian.

Jos musiikki auttaa jotakuta pysähtymään hetkeksi, hengittämään syvemmin tai löytämään toivon pilkahduksen vaikean päivän keskellä, se jatkaa samaa työtä, jota olen saanut tehdä koko työurani.

Kaikkea hyvää kesään!

Markus

PS.

Jos haluat kuunnella, miltä tämä matka kuulostaa musiikkina, löydät kappaleeni Spotifysta nimellä Markus Raivio. Toivon, että ne tarjoavat hetken rauhaa, pysähtymistä tai toivoa – juuri sitä, mitä olen yrittänyt rakentaa myös muussa työssäni. Tässä linkki musiikki Spottarissa: https://open.spotify.com/artist/4vyUpTz29FkeKqtF2tyQ54?si=V-9CHERJTACXcPHP4Zf2XA