Toipuminen ei ala oireista – vaan kohtaamisesta

Usein ajattelemme toipumista liikkeenä kohti jotakin parempaa: vähemmän oireita, enemmän toimintakykyä, enemmän “normaalia”.Se on ymmärrettävää. Ammattilaisina meidät on koulutettu tunnistamaan ongelmia ja etsimään ratkaisuja.

Mutta mitä jos toipuminen ei ala ratkaisusta?Mitä jos se alkaa hetkestä, jossa ihminen kokee tulevansa nähdyksi – ei arvioiduksi, ei korjatuksi, vaan kohdatuksi?

Tämä ajatus on ollut yksi keskeisimmistä syistä, miksi olen halunnut kirjoittaa toipumisorientaatiosta. Ei uutena menetelmänä, ei työkalupakkina, vaan tapana katsoa ihmistä.

Kun kaikki on jo tehty – mutta jokin puuttuu

Moni ammattilainen tunnistaa tilanteen: hoito on kohdallaan, palveluketju toimii, tukitoimet ovat olemassa. Silti ihminen ei löydä paikkaansa elämässään. Jokin ei lähde liikkeelle.

Tässä kohtaa syntyy tarve selittää.Tarve ymmärtää, miksi toipuminen ei etene niin kuin sen “pitäisi”.

Toipumisorientaatio ei vastaa tähän lisäämällä vaatimuksia tai kiristämällä tavoitteita. Se pysäyttää kysymään jotain muuta:Millaista elämää tämä ihminen elää – ja millaista elämää hän toivoo voivansa elää?

Se siirtää katseen pois pelkästä toimintakyvystä kohti merkitystä, identiteettiä ja kuulumista.

Kohtaaminen ei ole pehmeä lisä – vaan työn ydin

Kohtaamisesta puhutaan paljon, mutta usein epämääräisesti. Ikään kuin se olisi jotain, mikä tapahtuu “siinä sivussa”, kun varsinainen työ on tehty.

Toipumisorientaatiossa asetelma kääntyy:kohtaaminen on työtä.

Se on kykyä sietää keskeneräisyyttä.Kykyä olla tietämättä valmiiksi, mihin toisen elämä on menossa.Kykyä antaa ihmiselle tilaa olla muutakin kuin hänen diagnoosinsa, historiansa tai tämänhetkinen tilanteensa.

Tämä ei tarkoita rajattomuutta eikä ammatillisuuden katoamista. Päinvastoin. Se vaatii selkeitä rajoja, reflektiota ja jatkuvaa itsetutkiskelua.

Miksi tämä blogisarja?

Tämä blogisarja kulkee käsi kädessä tekeillä olevan kirjan kanssa, joka julkaistaan syksyllä 2026. Kerran kuukaudessa palaan yhteen teemaan, joka nousee toipumisorientaation ytimestä – ei teorian kautta, vaan käytännön kohtaamisista, kysymyksistä ja joskus myös epävarmuudesta.

Tulevissa teksteissä käsittelen muun muassa:

• mitä toivo tarkoittaa silloin, kun sitä ei voi luvata

• miten identiteetti rakentuu sairauden rinnalla, ei siitä huolimatta

• missä kulkevat vastuun ja myötätunnon rajat

• ja miksi myös ammattilaisen oma toipuminen on osa tätä työtä

En tarjoa valmiita vastauksia.Yritän avata tilaa ajatella.

Jos tämä ensimmäinen teksti jätti sinut hieman pysähtyneeksi – se on hyvä alku.

Seuraava osa ilmestyy kuukauden kuluttua. Kaikkea hyvää,

Markus